Lantionpohjan vahvistaminen on tärkeää koko kehon hyvinvoinnin kannalta. Usein lantionpohjan lihaksia aletaan treenata vasta ongelmien syntyessä, mutta lantionpohjan treeni on yhtä tärkeää myös ennaltaehkäisevästi. Vahva ja oikealla tavalla toimiva lantionpohja ehkäisee lantionpohjan ongelmien syntymistä tulevaisuudessa.
Viisi vinkkiä lantionpohjan vahvistamiseen

Oletko kyllästynyt lantionpohjan jumppaamiseen ilman tuloksia? Lue alta viisi vinkkiä lantionpohjan vahvistamiseen. Vinkkien avulla teet treenistäsi tehokasta ja saavutat varmasti tuloksia!

1. Opi tunnistamaan lantionpohjan lihaksesi

Jotta lantionpohjan lihaksia voi vahvistaa, on tärkeää tunnistaa lantionpohjan lihakset ja oppia aktivoimaan ne. On yleistä, että lantionpohjan jännittäminen itsenäisesti on aluksi vaikeaa tai lihaksia ei osata jännittää oikealla tavalla. On esimerkiksi mahdollista, että lantionpohjaa treenatessa luulee supistavansa lantionpohjan lihaksia, mutta supistus kohdistuukin syviin vatsalihaksiin tai peräsuolen lihaksiin. Tällöin treeni ei mene perille oikeaan paikkaan ja lihakset eivät vahvistu.
 
Lantionpohjan lihasten tunnistamiseen on olemassa erilaisia testaustapoja. Yksi hyvä keino on esimerkiksi asettaa yksi tai kaksi sormea emättimeen ja jännittää emättimen lihaksia vetäen lihaksia napaa kohti. Jos jännität lihaksia oikein, tunnet, kuinka lantionpohja ”kohoaa”. Jos lantionpohjan tunnistaminen tai lihasten oikeanlainen jännittäminen ei onnistu, lantionpohjan harjoittajasta voi olla sinulle apua.

2. Treenaa säännöllisesti ja huolellisesti

Lantionpohjan lihasten treenaamisessa säännöllinen harjoittelu on äärimmäisen tärkeää. Olisi hyvä myös noudattaa ohjelmaa ja kirjata harjoittelut ylös, jotta treeniä ei unohda tehdä ja voit tarkkailla kehitystäsi. Säännöllisen ja riittävän harjoittelun lisäksi myös oikeanlainen tekniikka on tärkeää tulosten saavuttamiseksi. Lantionpohjaa treenatessa tulisi tavoitella ennemmin laadukkaita toistoja kuin mahdollisimman monia toistoja – muutama kunnon rutistus auttaa enemmän kuin kymmenen heikkoa.

3. Käytä lantionpohjan harjoittajaa treenin apuna ja sen tehostamiseen

Lantionpohjan harjoittaja on erittäin hyvä apuväline lantionpohjan vahvistamiseen ja monien lantionpohjan vaivojen hoitoon. Laitteen avulla voidaan aktivoida ja vahvistaa lantionpohjaa sekä hoitaa kaiken tyyppistä virtsankarkailua tehokkaasti. Lisäksi lantionpohjan harjoittajan avulla voit rentouttaa ylikireää lantionpohjaa tai hoitaa erilaisia lantion alueen kiputiloja.

Lantionpohjan harjoittajan käyttö itsenäisiin harjoituksiin yhdistettynä auttaa sinua hahmottamaan lantionpohjan lihasten toimintaa paremmin ja saamaan parhaan hyödyn harjoitteista. Laite auttaa myös kouluttamaan lantionpohjan lihaksia niin, että sinun on jatkossa helpompi itse jännitellä ja vahvistaa lihaksia.

Valikoimassamme on viisi erilaista lantionpohjan harjoittajaa lantionpohjan treenin tueksi.

>> Lue täältä lantionpohjan harjoittajiemme eroista ja selvitä, mikä lantionpohjan harjoittajistamme sopisi parhaiten itsellesi.

Alta löydät kaikki naisten lantionpohjan harjoittajamme:

139.00


Naisille lantionpohjan lihasten vahvistamiseen sekä kaikkien eri virtsankarkailutyyppien hoitoon. Aktivoi ja rentouttaa lantionpohjaa EMS-teknologian avulla. Tehokas ja vaivaton tapa pitää huolta lantionpohjan kunnosta.

🚚 Ilmainen toimitus
2 vuoden takuu

122.00


Naisille ponnistusinkontinenssin hoitoon ja lantionpohjan lihasten vahvistamiseen. Aktivoi lantionpohjaa EMS-teknologian avulla. Tehokas ja vaivaton tapa pitää huolta lantionpohjan kunnosta.

🚚 Ilmainen toimitus
2 vuoden takuu

179.00


Uusi versio Perfect PFE Woman -laitteesta! Lantionpohjan vahvistamisen ja virtsankarkailun hoidon lisäksi laite soveltuu myös endometrioosi- ja kuukautiskipujen lievitykseen. Aktivoi ja rentouttaa lantionpohjaa EMS-teknologian avulla. Tehokas ja vaivaton tapa pitää huolta lantionpohjan kunnosta.

🚚 Ilmainen toimitus
2 vuoden takuu

229.00


Monipuolinen lantionpohjan harjoittaja ammattilais- ja kotikäyttöön. Laite aktivoi ja rentouttaa lantionpohjaa EMS-teknologian avulla sekä lievittää lantion alueen kipua TENS-teknologian avulla. Laiteessa on 12 valmista ohjelmaa sekä 3 manuaalista ohjelmaa.

🚚 Ilmainen toimitus
2 vuoden takuu

4. Muista lantionpohjan rentoutus

Kuten muussakin harjoittelussa, myös lepo on tärkeää. Liika treenaaminen voi aiheuttaa lantionpohjaan ylikireystilan, lantion alueen kipua tai muita lantion alueen vaivoja. Harjoittelusta on siis tärkeää pitää myös lepopäiviä. Lantionpohjaa voi rentouttaa erilaisilla harjoituksilla tai lantionpohjan harjoittajan avulla.

5. Pyydä apua lantionpohjan ammattilaiselta

Jos lantionpohjan treeni tuntuu vinkeistä huolimatta haastavalta tai pitkäjänteinenkään harjoittelu ei tuo ratkaisua ongelmiisi, on hyvä kysyä neuvoa lantionpohjan ammattilaiselta. Lantionpohjan fysioterapeutti auttaa löytämään vaivojesi taustalla olevan syyn sekä sinulle sopivan hoidon. Lantionpohjan fysioterapeutti auttaa myös lantionpohjan harjoittamisessa ja häneltä voi pyytää apua lantionpohjan harjoittajan käyttöön.

Jos haluat, voit kysyä meiltä suositusta lantionpohjan fysioterapeutista alueellasi. Voimme suositella sinulle yhteistyöfysioterapeuttiamme, joka tuntee ja hallitsee EMS/TENS-laitteiden käytön osana lantionpohjan hyvinvoinnin ylläpitoa sekä erilaisten lantionpohjan vaivojen hoitoa.

Ota meihin yhteyttä ja kysy suositusta lantionpohjan fysioterapeutista tai pyydä apua sopivan lantionpohjan harjoittajan valitsemiseen:

asiakaspalvelu@tenslaite.fi
+358 45 352 2654 (ma-pe klo 10-16)